Marin & Kaitsun Perhe

tiistaina, elokuuta 28, 2007

Hääkuulumisia


Olin äitini ja kaasojeni kanssa
tänään sovittamassa pukuani jotta ompelija pääsee töihinsä.
Itkua siinä sai pidätellä,
kun puku oli päällä rupesin mielessäni kuvittelemaan miten isäni saattaa minua
alttarille mun rakkaani viereen...
Isän ja mun edellä kulkee meille niin rakkaat
morsiusneidot ja sulhaspojat sekä mun ihanaiset
kaasoni <3

Paikkakortit on jo melkein valmiina ja hääkarkit etenee mukavasti,
sunnuntaina olis tarkoitus väsätä kaikki valmiiksi Kaaso2 avulla.
Kaaso1 on huolehtinut pöytänumeroinnista ja pöytäkartasta ym...
Kaasojeni ja kummitätini kanssa ollaan suunniteltu hääpaikan koristelua
ja ideoita ollaan saatu monilta

ja melkolailla selvillä jo mitä tullaan tekemään...
Kutsujen viimeinen ilmoittautumispäivä on ensilauantaina
ja enää on yksi pariskunta ilmottautumatta..

Häihimme saapuu kaikki jotka olemme kutsuneet
yhtä aikuista ja 10 lasta lukuunottamatta,
sekä joillekin lähetimme avec kutsun,
niin muutamat jättävät avecin kotiin =)
Mutta meille kaikki tavalla tai toisella tärkeät ihmiset saapuvat.
Se merkitsee meille todella paljon,
koska meillä oli maksimi ihmismäärä joka voitiin kutsua,
niin pakostakin jouduttiin karsimaan ihmisiä pois.



ENÄÄN 33 PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ
ja vielä paljon tekemättä...
tässä lista josta toki puuttuu muutamia
asioita joita pitää ennen häitä tehdä,
mutta kun sais edes tän listan tehty...

101. kirkko varattu
100. hääbudjetin raamit sovittu mahdoton tehtävä
99. hääjuhlapaikka varattu
98. juhlapaikka katsastettu
97. ystävien häät muisteltu
96. bestman ja kaasot valittu
95. alustava vieraslista mietitty
94. häihin liittyvän materiaalin keräys aloitettu
93. häämessuilla vierailtu
92. orkesteri varattu
91. kuulutukset haettu
90. häämusiikkia hankittu hyvissä ajoin/mietitty biisilistaa
89. pappi valittu
88. hääviinien valinta
87. erilaisia ohjelmistosuorittajia mietitty
86. koristeiden teko aloitettu
85. vanhempien ja isovanhempien häät muisteltu
84. hääparin erikoistoiveista kirkossa ja juhlapaikalla sovittu
83. huomenlahjan hankintaa mietitty
82. morsiamen puku hankittu
81. alkoholihankinta aloitettu
80. tarjoiluvastaavan kanssa sovittu toivotuista yksityiskohdista
79. lahjalista tehty ei tule
78. ulkomailla käyviltä ystäviltä pyydetty häämateriaalia ei
77. yhteispalaveri pidetty häiden koristeluista, järjestelyistä jne.
76. sovittu ystävien kanssa, mitä koristeita kukin tekee ja missä aikataulussa
75. kunto-ohjelman toteuttaminen aloitettu/käynnissä
74. juhlapaikan musiikkilaitteet koekäytetty ja äänitevalikoima sekä pistorasiat kartoitettu mika hoitaa itse
73. lainattu videovuokraamosta hääaiheisia elokuvia
72. nautittu ravintolaillallinen yhdessä ja unohdettu hääasiat päiväksi
71. kauniit kutsu- ja kiitoskorttipostimerkit ostettu
70. hääpäivän alustava aikataulu mietitty ja ohjelmamuotti annettu bestmanille ja kaasolle
69. Häävirsi valittu
68. valokuvaus järjestetty
67. pieniä koristetarroja hankittu hätävaroiksi
65. häiden mahdollinen jatkopaikka järjestetty
66. hääyöpaikka mietitty
64. opasteet hääpaikalle mietitty
63. morsiamen laukku ostettu
62. hääajoneuvon koristeet valmiit ei tule koristeita
61. sukunimestä päätetty
60. juhlapaikan pöytäjärjestys ja tilojen toimivuus testattu
59. häämatka varattu omallle kotipihalle juu Virnistys
58. mikrofonin, videointilaitteiden tarve juhlapaikalla selvillä
57. kuvaajat kartoitettu
56. kirkkokuvaaminen sovittu
55. hääkoristetalkoot lyöty lukkoon ystävien kanssa
54. lasten ja erikoisruokavaliota tarvitsevien tarpeet huomioitu
53. kirkko-ohjelma laadittu
52. kaason ja bestmanin kanssa sovittu heidän pukeutumisestaan
51. hääkuljetusauto järjestetty
50. hääjuhlapaikalle vietävistä omista tavaroista tehty muistilista
49. kutsukortit suunniteltu ja lähetyskuoret sinetteineen valittu
48. alusasut hankittu
47. videokuvaaja valittu
46. häätarjoilu vahvistettu
45. yöpala mietitty
44. sulhasen ja morsiamen ihonpuhdistusaika varattu mikä se sellainen on??? Virnistys
43. sulhasen asukokonaisuus hankittu
42. morsiamen asusteet ostettu
41. hääkengät koekävelty
40. hääpäivä mielikuvaharjoiteltu aamusta yöhön
39. kirkon ja juhlapaikan koristelu mietitty
38. sormukset hankittu
37. toiletteihin hankittu ea-pakkaukset
36. kampaaja/meikkaaja ja parturi varattu
35. hääpäivän kuljetukset sovittu
34. häätanssi valittu
33. häätanssiharjoitukset aloitettu
32. häätuoksut, -korut ja -kalvosinnapit sekä taskukello valittu
31. lahjapöytävastaava valittu ja lahjojen kuljetus järjestetty
30. erimielisyyksistä päästy sopuun
29. boolista päätetty
28. janojuomien tarve laskettu
27. hääkakku ja hääkakkukoriste tilattu
26. hääkimpusta sovittu
25. onnittelumalja valittu
24. lopullinen vierasmäärä ilmoitettu tarjoilun järjestäjälle
23. järjestelypalaveri kaason ja bestmanin kanssa pidetty
22. hääkaramellit valmistettu ja riisikorit askarreltu
21. vihkiseremonia kuivaharjoiteltu kotona ja kirkossa
19. lastenhoitaja sovittu
18. pappi tavattu ja vihkiseremonia läpikäyty yhdessä
17. harjoituskampaus tehty
16. solariumissa käyty muutama kerta
15. istumajärjestys tehty
14. istumajärjestyskartta ja pöytäkyltit valmiina
13. kiitoslahjat kaasolle ja bestmanille
12. häiden ohjelma aikataulutettu
11. hääpaikan siivouksesta sovittu
10. kertakäyttökamerat hankittu
9. mahdollinen lehti-ilmoitus varattu
8. muistettu häästressin ja työkiireiden keskellä pitää huolta kunnosta
7. nukuttu riittävästi sitä kerkii nukkumaan häiden jälkeenkin Virnistys
6. ryhti kunnossa
5. hääyötä edeltävän yön järjestelyt kunnossa
4. musiikki äänitetty, valittu ja annettu siitä vastaavan haltuun
3. sydän syrjällään onnesta, kurkkupastillit sulhasen povitaskussa ja tilkka rohkaisujuomaa mukana
2. juomapuoli järjestetty juhlapaikalle, jotta vettä, viiniä ja olutta ym. tarjolla myös hääparia odoteltaessa
1. lista läpikäyty viimeisen kerran


Yliviivatut on joko tehty tai ei tulla tekemään....

perjantaina, elokuuta 17, 2007

Sofia


Tässä meidän reipas koululainen.
En tiedä mahtoiko Sofia nukkua montaa minuuttia
maanantai ja tiistai välisenä yönä kun tyttöä niin jännitti.
Aamulla hän heräs ENNEN kuin herätyskello soi
ja
sanoi äiti äkkiä ylös etten mä myöhästy koulusta...
Siis kellohan oli tuolloin 6.20 ja koulu alkaa klo 9.00...
Sofia oli heti valmiina...
vaatteet pisti päälle ja vauhdilla hampaat pesemään ja oli jo menossa...
Mä kun sanoin että on vielä kauan aikaa ennen kuin lähdetään,
Niin hyvä kun Sofia malttoi aamupalalle istuutua,
aamupalan syötyään ei tyttö tiennyt miten olis ollu ku
pyöri ympäri kämppää kuin hyrrä.. =)
Koululle kun päästiin,
niin Sofia muiden ekaluokkalaisten tavoin
katosi koulun sisälle rehtorin perässä ja minä haikeana kävelin kotiin...
Mun tyttö... mun pikkutyttö..

On jo niin iso tyttö ja reipas ja aloitti koulun...


Kotona puolestaan minä jännitin miten Sofia mahtaa pärjätä.
Eikä hermojani auttanut yhtään kun
kuulin turussa
oppilaiden koulun päättyvän klo 12.00
ja puhelimessa rehtori sanoi mulle muutamia viikkoja sitten
että koulu päättyy klo 13.00...
Vai olinkohan minä kuullut väärin?!?!?

Kello oli 12.25 kun Kaitsu tuli hammaslääkäristä kotiin
ja
sanoi Sofian kävelevän kotiinpäin jonkun kaverin kanssa.
Oli tyttö ollut ihmeissään koulun pihalla
kun
minuu ei siellä näkynytkään,
mutta ei tytöllä sormi suuhun mennyt...

Reippaana ja iloisena hän tuli esittelemään uutta ystäväänsä
ja kehuskeli kun oli osannut yksin kävellä kotiin...=)

Enää en edes saa viedä häntä kouluun...
Liekö olevan noloa kun äiti saattaa vai mikä mahtaa syynä olla,
mutta joka aamu hän lähtee reippaana yksin kohti koulua.


Meidän Sofia on muutenkin kasvanut hirmuisesti,
siis en tarkoita pituutta vaan henkisesti,
jos nyt niin voi sanoa...
Barbie/bratz leikit jääneet melkein kokonaan pois
(syynä on kun ne on pienten tyttöjen juttuja)
Nykyään vaatekaapilla käydään sata kertaa päivässä
vaihtamassa vaatteita,
pöllitään mun meikit ja korut...
Tykätään tehdä hiuksiin kampauksia...

Yrittää lähteä ulos kavereiden kanssa mun kenkien kanssa... =)
Kirjoitellaan kirjeitä, piirretään ja askarrellaan...

Sofia meni caribialla ystävänsä Eveliinan kanssa kahdestaan
vesiliukumäestä kun se on vaan isommille tarkoitettu...
Siis tyttö joka ei vuosi sitten uskaltanut serenassa tulla minnekään,
menee nyt melkein minne vaan jos se on isoille tytöille tarkoitettu.. =)


Meidän rakas "pikkuteini".

Sofia viihtyy paljon ulkona...
Pihalla,metsässä ja esim. uimarannalla
ei mielikuvitusella ole rajaa kun hän pääsee toteuttamaan itseään.



Sofia tuli edellispäivä kahden ystävänsä kanssa
pyytämään meitä rakentamaan puujätteistä maja...
Hauskinta oli kun tytöillä oli suunnitelmat valmiina
paperilla

ja ajankin he olivat laskeneet valmiiksi...
siis jos he auttavat rakentamisessa niin siihen
ei mene kuin yksi päivä ja jos he eivät auta
niin siihen menee hieman kauemmin... =)
Lapset osaavat olla ihania <3>

Sofia on jousimieslapsi...
Tämä horoskooppi kuvaa Sofiaa täydellisesti!!!

Sinunko tehtäväksesi on tullut varjella Jousimieslasta
lyömästä päätään pöydänkulmiin
tai telomasta varpaitaan kaikkeen mahdolliseen?

Turha vaiva, sillä Jousimies ei lapsenakaan kiinnitä huomiota
pikkuseikkoihin ja yksityiskohtiin,
joten kynnykset ja rappuset tulevat hänelle aina ensin pieninä yllätyksinä.
Tästä suurpiirteisyydestä hän ei tule vapautumaan vielä aikuisenakaan,
joten varaa vain laastaria ja haavavoidetta lääkekaappiin sen enempää kyselemättä.


Jousimiehen aika johdattaa meidät vuodenaikojen pimeimpään kauteen,
jolloin vallitsee vähintään jatkuva hämärä.
Ulkoinen pimeys lisääntyy koko ajan.
Luonnon kasvien ja eläinten on vain luotettava tulevaisuuteen
pimeyden ja kylmyyden keskellä.
Epätoivolle ei ole varaa antaa minkäänlaista jalansijaa.
Niinpä Jousimieslapsesikin on eläinradan suuri optimisti
a ikuinen etsijä,
joka on valmis tekemään paljon töitä tulevaisuudessa
häämöttävien mahdollisuuksien ja menestyksen eteen.
Varaudu siihen,
että hänen ensimmäinen urheiluharrastuksensa on
pinnasängyn laidan yli kapuaminen,
ja loppua ei ole näkyvissä.
Vauhti ja urheilullisuus ovat hänellä verissä,
joten et varmasti menetä mitään viedessäsi hänet
jo lapsena seuraamaan yleisurheilu-, mäkihyppy tai etenkin autokilpailuja.
Bensan ja kumin käry saavat pienokaisen sieraimet värisemään
ja katseen kohoamaan haaveellisena yläilmoihin
hänen kuvitellessaan istuvansa itse pärisevän menopelin ratissa.
Hevostakin kannattaa ohjata siihen suuntaan,
jonne se on valmiiksi menossa,
ja sama pätee Jousimieslapseen.
Olet jo pari askelta muita Jousimieslasten vanhempia edellä,
kun uskallat sydän syrjällään kuskata neljävuotiaan vesselin laskettelurinteeseen.
Kymmenen vuotta täytettyään hän tähyää jo Alpeille,
mutta älä hätkähdä tästäkään,
sillä ikuisena etsijäluonteena hän joka tapauksessa tulee matkustelemaan paljon,
joten harjoittelu jo lapsuusvuosina tekee ihan hyvää.
Toivottavasti kukkarosi ei ole jo revennyt
yrittäessäsi epätoivoisesti kaivaa viimeisiä seteleitä pohjan läpi.
Rahan käytössä hänellä ei myöskään tule koskaan olemaan ongelmia,
joten voit huoletta antaa hänelle kaiken ylimääräisen kukkarostasi,
ja hän tekee siitä lopun ennen kuin huomaatkaan.
Loppujen lopuksi kaikki ei ole ihan näin hauskaa,
vaikka hän siihen epätoivoisesti pyrkiikin.
Isä on Jousimieslapselle Jumalaan verrattava ihmeolento,
jolle kaikki on mahdollista.
Ihmekös se,
jos isä tällaisesta jumaloinnista innostuneena
sitten alkaakin leikkiä kaikkivoipaa ja kaiken taitavaa pienelle lapselleen.
Hauskuus kuitenkin loppuu niin isältä kuin lapseltakin tietyssä vaiheessa,
joka on riippuvainen kukkaron paksuudesta ja työtehtävien luonteesta.


Jousimiestä ei huijata tyhjillä fraaseilla.
Hän etsii totuutta koko elämänsä ajan,
ja lapsena totuuden ja rehellisyyden esikuvina ovat isä ja äiti.
Hän haluaa nähdä,
miten maailma ja elämä otetaan vastaan
rehellisesti sellaisena kuin se on,
saadakseen paremmat lähtökohdat suurelle totuudenetsimismatkalleen.
Nyt kun lapsi on vielä kotona,
sinulla on suuret mahdollisuudet vaikuttaa kehityksen kulkuun.
Ensin sinun tulee vapautua lapsen odotuksista
ja uskaltaa toimia päivittäin vain omilla ehdoillasi.
Ole rehellinen lastasi kohtaan
ja sano suoraan ei sellaisille odotuksille,
joita et juuri sillä hetkellä pysty täyttämään sen sijaan,
että jätät ne roikkumaan hänelle mahdollisina
ja sinulle mahdottomina.
Uskalla ottaa vastaan hänen usein valkotornadoakin pahempi
vihan ja suuttumuksen puuskansa uudelleen ja uudelleen,
kunnes huomaat sen muuttuneen leudoksi hellyyden tuulahdukseksi.
Kun lopulta kestät hänen suuttumuksensa
ja purkauksensa tyynellä järkähtämättömyydellä,
iloitsee hän sydämessään
ja tulee elämänsä ja onnistumisensa kautta
palkitsemaan sinut suurimmalla mahdollisella lahjalla,
jonka lapsi voi tarjota.
Luottavaisella rakkaudella,
joka tulee sammumatta saattelemaan sinua elämäsi loppuun saakka.

torstaina, elokuuta 16, 2007

Kaitsun polttaripäivä


JOHDANTO:

Jaa et mun pitäis kirjoittaa jotain mun kokemuksia mun polttareista.
(Olipas monta mun sanaa)
Mut eniwei... (toi on oikeasti englantia vaiks näyttääkin saksankieliseltä sanalta)

Mutta sit itse asiaan:

Oli kaunis lauantaiaamu. Linnut viserteli puussa ja lapset eivät olleet vielä heränneet.
Keittelin rauhassa meille aamukahvit ja menin herättelemään sitten Maria.
Aamusuukottelun jälkeen mentiin sitten yhdessä pihalle hörppimään kahvia ja nauttimaan
toistemme hyvästä seurasta...
Sanoin Marille "et hitsit ku tästä tulee muuten vielä hieno päivä..."
Ehkäpä olisin voinut jättää sen sanomatta ku samaan hengenvetoon kuulen
portilta päin kun Porilaisten Marssi rupeaa soimaan...
Ja pihalle marssii (biisin tahdissa) kaikki meidän kaverit ja tutut...

Janne näki mun kahvikupin ja täytti sen saman tien Whiskyllä.
Se oli se hetki kun tiesin että hieno päivä meni ihan plörinäks.

Seuraavaksi mulle annettiin lista mitä mun piti ottaa polttarin viettoon mukaan ja
aikaa annettin vain 2 minuuttia,
vaikka lista oli pidempi kuin lapsen kirjoittama viesti joulupukille...
Niin ja sit siihen 2 minuuttiin piti vielä käydä suihkussa...

No selvisin annetusta tehtävästä varmaan 20 minuutissa
mutta kaikkein huvittavinta siin oli se et
Janne oli koko ajan juottanut mulle sitä Whiskyä
ja mä olin siinä ajassa jo tukka ihan pystyssä.
Sitten tulikin lähtö ensimmäiseen etappiin...
Hypättiin minibussiin ja suuntana oli Turun keskusta...
Siihen asti kaikki oli vielä hyvin.



Bussi pysähtyi ortodoksisen kirkon eteen ja nousin ulos.
Jätkät pisti huivin mun silmilleni ja hyöritteli /pyöritteli mua pitkin keskustan katuja.
Sitten mut vietiin johonkin ihme liikkeeseen tai johonkin.
Käsilläni tunnustelin vähän paikkoja
ja tunsin semmoisen lääkärituolin tai vastaavan kapistuksen.
Siinä oli päällä semmoinen samanlainen suojapaperi kuin lääkärinpedillä.
Mulla tuli oikeasti kauhea olo et jätkät vei mut johonkin lävistys tai tatuointi liikkeeseen.
Sit mut pistettiin makaamaan siihen sänkyyn
ja tunsin kun mahani päälle pistettiin jotain kuumaa ainetta...

Oletko koskaan työntänyt
vanupuikkoa liian pitkälle korvakäytävään???

Se meinaan sattuu hippasen!!!

!!!SPRITZ!!!
Ja helkkarinmoinen huuto!!!

NE VEI MUN RINTAKARVAT!!!

AAARGHHhhh...



Kyl naiset on kyl oikeasti ihan hulluja ku käy tommosis paikois...

Se muija mikä niitä mun karvojani siinä sit oikein repis
niin näin sen silmistä miten se oikein nautti siitä hommasta...

Huivi lähti silmistä ja mulle annettiin sit mun upea kokovartalo tangat
ja musta kihara perukki...
Se oli olevinaan Borat puku...
Mäkin olen monta kertaa ollut yksin peilin edessä ihailemassa mun atleettista vartaloa,
mutta ei se oikeasti niin hieno ole et viitsisin sitä näytellä tuhansille ihmisille...

Onneksi sain jättää edes uimahousut puvun alle meinaan muuten olisin varmasti viettänyt päivän poliisilaitoksen putkassa kun kassit olisi heilunut puvun alta...

Huivi silmilläni jatkoimme taas matkaamme
ja mulle annettiin "tuote" mitä sitten joutusin myymään
jos jonkunlaisille ihmisille...

Mä en vielä siinä kohtaan tiennyt mitä myin mutta myyntipuheeni meni jotenkin näin:

"Hei! Tiedätkö miten sun elämänlaatu vois parantua.
Meinaan mulla olisi tässä sulle siihen avain.
Tämä tuote on pelastanut mun elämän ja voin taata et niin käy sullekkin.
Mun elämä parani oikeasti niin hyvin
et mulla on lapsia ja olen menossa vielä naimisiinkin"



Ihmiset naureskelivat ja ostivat kyseistä tuotetta minulta...
Tämä tuote paljastui minulle sitten myöhemmin Viagraksi.

Viagra purkkeja tuli myytyäs aikas hyvin ku sain rahaakin jotain 50 -70 euron väliltä.

Siinä kohtaa käytiinkin sitten syömässä Hesburgerilla hampparia ja ryypyllä Börssissä.

Sitten tuli aika siirtyä etappi numero 2:seen.

Ajettiin rautatieaseman makaasiineille missä mua odotti pikku tehtävä.
Joku jätkistä mainitsi et nyt mä joudun tappelemaan (taistelulajin) suomen mestari.
Mä en siinä enää muuta miettinyt kuin et koht sattuu ja kovin.
(Kuten etappi 1:sellä)
Saavuttiin sitten "areenalle"
Mikä miellytti mua paljon enemmän kuin kehä...
Me oltiin tultu musiikkistudiolle minkä nimeä en just muista.
Mut ohjattiin saman tien tyhjään huoneeseen missä oli vain mikrofooni ja telkkari.

Kukaan ei sanonut mitä mun piti siel sit tehdä
mut jotenkin vain arvasin ku telkkaris rupes pyörimään
Dannyn & Armin - Tahdon olla sulle hyvin hellän sanat.



Elämäni kolmas kerta kun laulan karaokea.
Ja mun mielestä se meni loistavasti.
Oli muutenkin kiva nähdä tommosta musastudio juttua ku on toi musiikki ollut
lähellä sydäntäni jo monta vuotta...

Seuraavaks matkamme jatkui etapille numero 3.
Lähdimme ajamaan kakskerran suuntaan
ja jossan siellä pysähdyimme metsän ääreen...
Ainut asia mitä olen oikeasti toivonut oli toteutumassa nimittäin
PaintBall War. =)
(värikuula sota)

Mä en hirveästi siitä sen enempää kerro mutta se oli hauskaa, raskasta
ja varmasti moni muistaa sodan vielä pitkään...
Multa on ruvennut melkein kaikki reiät ja mustelmat jo pikku hiljaa katoamaan.
3 päivää meni polttarien jälkeen ettei paikat enää sattunut.



Kaiken sotimisen jälkeen meidän tuli aika siirtyä etapille numero4.
Lähdettiin siitä sitten jätkien kanssa Jonnan & Tommin naapuriin saunomaan.
(Yhden fifman edustustiloihin)

Olin siinä kohtaa aikas kännissä
ja muisti pätkii vähän mutta muistan sieltä semmoisia
juttuja et oli kuumaa (saunassa ja grillissä)
tein siellä pienen vedonlyönnin poikien kanssa
ja sieltä jonkun kameraan jäi hyvää Youtube tavaraa... =)
Mut hauskaa oli sielläkin.



Kun olimme koko porukka pesseet toistemme seljät juuriharjoilla niin oli aika suunnistaa
kaupungin yöelämän sykkeeseen...

Kävimme Paviaanissa vähän laulamassa "Tahdon olla sulle hyvin hellä" minkä jälkeen siirryimme sitten Malibuun ottamassa oluet... =)

Sitten tulikin taas aika siirtyä seuraavaan etappiin
nimittäin mökille kakskertaan missä meitä
odotti Mari ja Marin polttariporukka.
Ikävä kyllä ne oli siellä kaikki ihan koomassa paitsi
Tiitu jolle olin sitten kertonut
mun polttaripäivästä kaiken...
(ihan kuin se ei olisi tiennyt sitä jo etukäteen)

Sen jälkeen käperryin mun oman rakkaan ja "pienen" marin kainaloon...
ZZzzz... ZZzzz...

Sen pituinen se.


Kiitoksia kaikille osallistuneille kivasta ja kivuliaasta päivästä ja Jannelle haluan
kertoa yhden pikku jutun...
Mulla jäi jotain pientä hampaiden koloon (kuten vaikka se puku)
Mutta se joku hampaiden välistä lähtee kohta...
Aikanaan...
Ennemmin kuin huomaatkaan...


sunnuntaina, elokuuta 12, 2007

Marin polttaripäivä


Kaikki alkoi aamulla hieman kahdeksan jälkeen muistaaksemme....
Molemmat niin jännittyneinä kun kuulimme porilaistenmarssin soivan pihallamme
ja lauma rakkaita ystäviämme marssi ovellemme,
ettei huomattu katsoa kelloa....
Komento kävi!!!
Suihkuun ja aikaa kaksi minuuttia
ja sit molemmat saimme kamalan pitkän listan tavaroista
joita meidän piti mukaamme pakata.
Vaatteista sain pukea ainoastaan rintaliivit ja alushousut...
Ja minä kun en ulos ilman vaatteita mene!!!

Noh eihän tuo ollut tarkoituskaan,
vaan tytöt sitoivat silmäni ja pukivat minut...
Olin ihan varma että mut puetaan siivoojan asuun, mutta toisin kävi =)
Minut puettiin armeija kuosiin,
koska pitäähän tulevan Rouva Suomen olla armeijan käynyt =)
Toisin sanoen ei mulla ollut polttaripäivää
vaan olin päivän armeijahenkisessä vaimokoulussa... =)
Aloitin päiväni sotamiehenä ja päivänmittaan "vaimoarvoni"
nousi ja päivänpäätteeksi sain diplomin jossa
olin jo kenraali... =)

Kun minut oli puettu ja Kaitsun kanssa oli kassit pakattu oli lähdön aika...
Pihallamme joutusin kerämään halkoja
yksi halko per ex-poikaystävä...
Siihen taisin tokaista:
Eihän tää reppu riitä mihinkään... ;)

Reppuun ne laitettiin ja mun piti kantaa niitä kokopäivä selässäni,
koska nehän oli mun "syntejäni"..
Reppu kyllä unohtui aina jonnekin.. =)


Meiltä lähdettiin pikkubussilla kohti Turun keskustaa...
Pojat tiputettiin matkalla ja
me tytöt mentiin taidemuseon eteen
jossa ystäväni Annika odotti aamupalan kera meitä =)

Aamupalan jälkeen matkamme jatkui kohti tanssikoulua,
jonka nimeä en muista =)
Tykkäsin todella!!!
Ja mukavinta oli kun kaikki saivat osallistua =)


Lanteet heilui kaikilla
ja jalat taisi olla solmussa muillakin kuin minulla =)


Mainittakoon vielä niille jotka ihmettelevät piirrustuksia käsissäni,
niin joka kerta kun mainitsin Kaitsun
tai jotain Kaitsuun viittaavaakaan,

niin ellen kerinnyt laulamaan jotain tunnettua biisiä,
niin tytöt kirjoittivat Kaitsun nimen kehooni.. =)

Tanssitunnin jälkeen matkamme jatkui paikkaan jonne en ikinä
uskonut JOUTUVANI...


Nimittäin levytysstudiolle...
Pistivät
laulamaan ihmisen joka on ollu kateissa silloin
kun "nuottikorvaa" ollaan jaettu ...
Kokemuksena tykkäsin todella paljon,
mutta biisin olisin vaihtanut... =)
Biisinä oli Armin ja Dannyn tahdon olla sulle hyvin hellä...

Seuraavaksi jouduin hirvensalon kaupan eteen myymään tulitikkuaskeja,
joihin oli painettu kuva minusta ja Kaitsusta ja
minusta kuva jonka Kaitsu on muokannut
ja
piirretty hääparin kuva oli yhdessä askissa...
Kaikki sain myytyä ja kivasti sain "taskurahaa" =)


Seuraavana oli vuorossa vesihiihto...
Siinä kohtaa mulla taisi olla jo "muutama" promille liikaa
kun en pysynyt tasapainossa.. =)
Aivan mahtavakokemus se kyllä oli!!!
Suosittelen lämpimästi...
Ja koska hiihdosta ei tullut mitään niin,
minut istutettiin renkaaseen jota vedettiin veneen perässä...


Ja se vasta oli jotain!!!!
En voi sanoin kuvailla paljonko tykkäsin!!!
IHANAA!!!
Suosittelen ihan jokaiselle...=) =)




Seuraavana oli vuorossa ilpoisissa grillaus...
Vanhoilla kotinurkilla oli ihana tunnelma =)
Kummitätini grillas ja yht´äkkiä viereeni tuli
"ei tuttu"Nainen...
Moro hän siinä sanoi ja kertoi olevansa mun seuraava tehtäväni...
tai siis se mitä hänellä oli laukussaan kuului seuraavaan tehtävään...

Hiukan olin ihmeissäni,
kunnes joku sanoi että mennään Annen luo,
kun asia ei kestä "päivänvaloa" =)

Vuorossa oli "hyppykeppi" esittely
Väsy meinas iskeä esittelyssä ,
kunnes erehdyin katsomaan kummitätiäni...


Ja Tiitua =)



Varsinaista tehtävää mulla ei kyllä ollut... ;)

Annen luota matkamme jatkui ilpoisten Sadeen...
oli mukava nähdä vanhoja tuttuja... =)
Sielläkin jouduin myymään tulitikkuaskeja...
Parhaiten mieleeni jäi tuntematon
mies
joka halusi maksaa yhdestä askista 10 e...
Eikä siinä askissa ollut ees mun kuvaa.. =)


Tässä polttariporukka viimeisen kerran yhdessä koossa.
Kaikki mun ihanat ja rakkaat ystäväiseni <3>


Ilpoisista matka jatkui Turun keskustan kautta kaskerran mökille..
Aivan ihanaa...
Mökki ilman mukavuuksia
(keittiöön kyllä tulee hanasta vesi) =)
siis ei sähköä ja ulkohuussi..
Ja lapsuudessani monia viikonloppuja olen siellä viettänyt...=)
Aivan loistava "päätös" polttareille... =)
Yöllä Kaitsukin saapui mökille,
tosin minun ollessa jo nukkumassa..
Kuulemani mukaan oli kovin yrittänyt minulle selittää
päivänsä tapahtumia...
Mutta minulla kun tuo uni oli vetänyt voiton... =)
Kaitsun puheiden mukaan olin ollut ihan "koomassa" =)

Aamulla vaihdettiin kuulumisia
ja hyvä porukka kun oli kasassa,
niin meno vaan jatkui saunomalla ja rennosti ottamalla... =)

Iltapäivällä mökiltä lähdettiin kummitätini Pian kyydillä ilpoisten baariin...
Ja ne mun synnit joita mun alunperin piti kantaa koko ilta selässäni,
oli jäänyt sinne...=)
Napattiin reppu ja kummitätini mies Kali
ja lähettiin meille saunomaan...

Kaitsu ja Kali lämmitivät saunan mun syntipuilla (ex-poikaystävilläni)
Ja kehuivat lyhyen saunomisreissun jälkeen
et kui helvetisti mulla niitä entisiä poikaystäviä oli ollut
ku sauna lämpes varmaan 180 asteeseen... =)

Haluan kiittää koko polttari porukkaa ihanasta päivästä.
Ihaninta oli kun kaikki tärkeimmät ystäväni
olivat yhdessä koossa ja
tekivät päivästäni ikimuistoisen!!!


keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

JIHUU

Miten pitää hullua jännityksessä????
Me kerromme sen huomenna!!! =)






Eli kaikki polttariporukat huomio!!!!
Ne joilla oli KAMERA mukana
eikä ole vielä lähettänyt meille kuvia niin kuvia saa laittaa tulemaan!!!

keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

TiiTaalta lainattu...

Kaikki meidän sivuilla kävijät JÄTÄ KOMMENTTI!
Joku puumerkki käynnistäsi!
Se tapahtuu klikkaamalla tämän viestin alta kohtaa jossa lukee joku numero
ja "kommenttia".
Sitten kirjoitata kommenttisi suureen valkoiseen ruutuun
ja "Choose an identity" kohdalta valitset "other" jos et itse ole bloggerin käyttäjä.
Sitten "name" kohtaan nimesi, joku mistä tunnistan sinut. "Your web bage" kohdan voit jättää tyhjäksi.
Ja lopuksi klikkaa "Bublish your comment".

Näin helppoa se on!

MEIDÄN PERHE LISÄÄNTYY


Aamulla seitsemän aikoihin aamukahvia juodessani,
Dina tuli "huutelemaan" viereeni
ja
kun lähdin seuraamaan sitä,
niin se vei minut meidän makuuhuoneeseen...
Aattelin että joko se on synnyttänyt
ja pyytää minua katsomaan,

mutta Dinalla olikin suuri hätä kun hän ei ollut rakentanut tuleville pennuille pesää,
ja synnytys oli jo käynnissä....
niinpä minä jouduin pesänrakennus hommiin...


Äkkiä soittamaan anopille jolla kokemusta eläimistä hieman enemmänkin
ja
sen jälkeen pesä rakennettiin muovisesta lihalaatikosta
ja paljon pehmustetta sisään
kissa oli tyytyväinen...
Itse synnytyksessä kissa ei apua tarvinnut,
mutta silittämään
häntä jouduin
ensimmäisten kahden pennun
ponnistusten ajan.
Oli koko toimitus melko pitkä,
kun ensimmäinen pentu syntyi 11.50

ja viimeinen puoli kolmen jälkeen...



On uskomaton tunne kun pääsee eläimen synnytykseen mukaan.
Ensin jännitin kauhulla ja isillekin tänään totesin
hänen täällä ollessa
että jos kuuluu kauhea "tumahdus" niin tulee makuuhuoneeseen,
mulla kun tuo veren näkeminen on jotain ihan hirveetä,
mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin .
Neljä pentua syntyi.
Ensimmäinen pentu tosin syntyi kuolleena,
mutta muut 3 voivat äidin kera hyvin...

Tässä pentu nro 2
Isoin ja rauhallisin koko porukasta

Pentu nro 3...
Aivan äitinsä näköinen
Pentu nro 4...
Tahdonvoimaa ja ääntä tästä pennusta ei puutu...
Dina jätti alussa tämän pennun yksin...
Kuulin keittiöön kun meidän makuuhuoneen suljettujen ovien takaata kuului huutoa...
Oli säälittävä näky kun tämä pentu huusi äitiään
ja äiti vain pesi kahta muuta pentuaan samalla kun ruokki heitä...
Äkkiä TAAS soitin anopille neuvoja,
kun ekana mieleeni juolahti,
että pennussa on jotain "vikaa" kun emo ei huoli sitä,
mutta Katja käski minun nostamaan pennun emon luokse tissille...
Minä työtä käskettyä veristä ja kylmää pentua nostelemaan
emon turviin
ja yritin auttaa pentua imemään,

mutta ei siitä tullut mitään...
Dina ei kuitenkaan työntänyt pentua pois
ja
minä kiirusti sillä välin syöttämään omat lapseni.
Takaisin tullessani Dina oli pessyt kaikki kolme pentua
ja
kaikki myöskin olivat tissillä.
Liekö uudella äidillä ollut tassut liian täynnä töitä sillä hetkellä,
tai mikä siinä sitten olikin syynä,
niin nyt kuitenkin kaikki äidin hellässä hoivassa. =)